JigSaw

Koska syön niin kovasti pähkinöitä nykyään, täytyy hieman pähkäillä. Katselin William Blaken tuotantoa nettisivuilta, mm. “Suuri, punainen lohikäärme ja aurinkoon pukeutuva nainen”. Se kuva on esillä kovasti elokuvassa “Punainen Lohikäärme”. Netissä on paljon Blaken tuotantoa, hän kun kirjoitti runoja, jotka sitten kuvitti itse. Kuvista voisi ajatella (ja aikakaudesta), että Blake on ollut innokas ooppiumin käyttäjä tai vedellyt inspiraation kiihdyttämiseksi Absinttia ja Laudanumia aamiaiseksi.
Sitten kävin katselemassa Hugo Simbergin töitä ihan taas vain kotigalleriassa. Niissä on jonkinlaista yhteneväisyyttä ja samankaltaisuutta William Blaken töiden kanssa. Jotenkin ne ovat sellaisia lapsen aivoilla ajateltuja osittain ja toteutus on pusertanut niistä kaiken inhimillisen elämän ja puheen. Jäljelle on jäänyt kuva siitä, mitä olisi olla kuuro ja mykkä ja vielä helvetinmoisessa pakkasessa viikon putken krapulassa juuri saunasta tulleena.
Parhaiten ehkä Simbergin työt kuvaavat juuri sitä kevään hailakkuutta, sitä naksahdusta, minkä tuntee, kun valoisuus lisääntyy huomattavasti iltaa pitkin. Juuri se aika, kun ei ole puhettakaan puunlehdistä, mutta kaikki lumi on sulanut ja purot solisevat. “Juoksevan veden aika”, -juuri se mistä Timo Rautiainen lauloi. Luulenpa, että Simbergillä oli jonkinlaista tunne-elämän poikkeamaa liittyen juuri kevääseen, ovat ne työt niin osuvia tunnelmaltaan. Kuva, missä jättiläismäinen käärme lötköttää kahden vuoren välissä, oli kaikessa koomisuudessaan vaikuttava. Siinäkin juuri se valo, mikä tekee keväästä juuri sen kevään, mitä se on ennen kuin lehdet puhkeavat puihin.