JigSaw

Käväisin ajamassa Vaajakosken ABC:llä ilta yhdeksäisen jälkeen, koska en keskustasta saanut haluamaani. Jotenkin pimätä oli tienpäällä, että jos eteen olisi tullut vaikka kettu, joita kaverini Hepsu pelkää ylikaiken, niin tuskin sitä olisi kerinnyt edes huomata. Niin pimeää siellä oli, että enhän siis voi tietää, vaikka olisi kettuja ollutkin.
Jos pitäisi ajaa noin harmaalla iltakelillä vaikkapa Kuuhun, olisi se aika pitkä aika jännittää. Ainoa helpotus reittivalinnalle olisi, ettei kettuja olisi kuin korkeintaan ensimmäisen 50 senttimetrin aikana, kun ne kutakuinkin niin korkealle yltävät. Niillä on niin kovin matalat koivet, että saattaa ketuttaa aikalailla. Siitähän ne ovat nimensäkin saaneet.

Maantienharmaa on varsin mieltäylentävä väri, kun se esiintyy maantiessä. Varsinkin se näin jäisen talven jälkeen värähdyttää kovasti joulukuusen varjoon jäänyttä kesäsielua.
Kysyttäessä suomalaisen naisen hiustenväriä, yleisin vastaus on “maantienharmaa” ja selvänä kakkosena tulee “hiirenharmaa”, -riippuen siitä, millaine suhde vastaajalla on luontoon. Todennäköisesti autoileva naisihminen vastaa hiusvärikysymykseen otsikonmukaisella tavalla ja pieneläimiin ja luontoon myönteisesti suhtautuva nainen on melko todennäköinen hiiri-vaihtoehdon kannattaja.
Itse lanseeraan nyt vaihtoehdon “hirvenharmaa”, koska me miehet olemme muutenkin kookkaampia kuin naiset, ainakin yleensä..
Schäferinharmaa käsittää sitten erilaisten tiepintojen kolme väriä; vaalean ruskea, lähes musta, ja graffitin harmaa.
Nahkalassienharmaat hiukset onkin sitten hiukan kinkkunen juttu, -kas kun niitä on jo kolmea eri väriyhdistelmää: soopeli, tricolor ja blue merle.