JigSaw

Olin kaksi päivää Helsingissä oikean kirjailijan kanssa. Se sama ihminen oli televisiossa. Se ilmestyi sinne ruutuun 8.15 puolimetriä ankkataulusta oikealle. Edellisenä päivänä ruskea dobermanni työnsi salaa kuononsa sen taskuun samalla kun katselimme merta.

Helsinki on mukava paikka. Siellä on paljon taloja ja merta ja viidakkokasveja ja kaksi joutsenta. Lisäksi siellä on torni, josta näkee tähtiä. Sen tornin on nähnyt itse komissaario Palmu, -viidakkokasvi kai sekin.

Nenässä oli suolaa illalla. Taksimies, jonka kyydissä olimme sanoi, että se on suolaa, mikä sinne nenään tulee kaupungilla. Aikasmoinen pöly ja usva siellä näkyi aurinkoa vasten. Tosiaan, siellä oli kevät ja aika leppoisa merituuli. Mielenkiintoinen yksityiskohta rantakalliolla oli sileään kiveen kaiverrettu “tagi”; siinä oli koukeroinen nimi ja alla vuosiluku 1888. Pakko mennä taas Helsinkiin, kun siihen vain tilaisuus tulee..

Ai niin, pitsakuski viilasi minulta kaksi euroa liikaa. Ne on aika liukkaita siellä päin. Schäfereitä en kirjannut nähdyksi ainuttakaan. Stockmannilla dalmatialaispennun päälle joku sovitti vaaleanpunaista pusakkaa. Se oli hassua.

Juttelin tänään taas schäferin hankkija-kaverini kanssa. Hän sanoi iloitsevansa uudesta saksarista niin paljon, että tuntee riemun vuoksi syyllisyyttä. Hän jatkoi kuvailemalla näkymää 10 schäferinpennusta, jotka ovat kaikki samannäköisiä, mutta kuitenkin niin kovin eri luontoisia. Innostuin vertaamaan schäferipentuetta vasulliseen pääsiäismunia.

Kävin kaupassa. Tulin sieltä ulos erään Kissa-Riikan kanssa, kun luoksemme ryntäsi nuorimies ilmoittamaan, että joku nainen oli peruuttanut Toyotani keulaan, -ihmettelinkin, kun keulamerkki oli hangessa. Oli kaveri saanut Peugeotin rekkarin ylös. No minä tuohduin kovasti ja selvitin auton omistajan. Meinasin siinä sitten kokata nakkeja, kun raivo sai vallan. Samantien lähdin ajamaan saamaani osoitteeseen setvimään asiaa..mutta huokaus, eihän sielä oltu kotona. Parempi niin, sillä kiihtyneenä minä muutun sosiopaattiseksi despootiksi, ja suusta saattaa lennähtää melkoinen sorsalauma(piti kirjoittaa “sammakko”, mutta olkoon noin kun kerran tuli kirjoitettua.) Elikkäs, tässä tapauksessa aika oli puolellani, mutta pännii sellainen välinpitämättömyys ja suorastaan kapinan tasoinen kansalaiskurittomuus. Norjassa sentään sellaisia varten on vielä kunnon sähkötuolit.

Juttelin tuossa alkuillasta erään kaverini kanssa. Heille on tulossa kolmen viikon sisällä uusi schäfer-vauva. Sanoi, että tuskin malttaa odottaa tulokkaan saapumista. Pennun vanhemmista toinen on pitkä- ja toinen lyhytkarvainen. Tuli sitten mieleen, että jos pentu on puoliksi kumpaakin, se täytyy muistaa kuumina päivinä kääntää lyhyt karva aurinkoon päin. Pentu syö ensimmäisenä vuotena paljon muhennosta, koska sen kaikki energia menee valtavien korvien kasvattamiseen. Muutenhan schäferinpentu ei aluksi kasvakkaan. Juuri lonkkien ja korvien oikeanlaisen voimasuhteen löytyminen on ensiarvoisen tärkeää. Korviin täytyy saada oikeanlainen, purjemainen noste, etteivät lonkat rasittuisi liikaa niiden painosta. Monimutkaista puuha se schäferin kasvatus..

Mystistä, etten sanoisi. Kun kävin eilenillalla kissatalossa, ja siellä talossa asuu Begemot-niminen kissa, sain siitä palkakseni univalvetilan aamuksi. Kun heräsin, oli silmäni auki, mutta muu ruumis eloton. Näin käteni ja kun oikein yritin, peukaloni hieman värähti. Samanaikaisesti näkökenttääni ilmestyi jalka, joka ei ollut omani. Eikä se voinut olla kissan jalka, eikä minkään muunkaan jalka, -joten se oli unijalka.

Sanotaan, että jos univalvetilassa(unihalvaus)saa nostettua molemmat kätensä näkökenttäänsä, tapahtuu jotain kummallista. Se ei tosin onnistu, sillä kroppa ei silloin kertakaikkiaan liiku. Unihalvaushan on unennäkemistä hereillä, ja moni voi kuvitella, miltä se voi pahimmillaan tuntua. Sen voi myös testata hereillä. Teippaa itsesi ilmastointiteipillä liikkumattomaksi paketiksi. Sitten paikalle pitäisi manata kaikenmaailman piruja ja jättiläishämähäkkejä sun muita yökötyksiä. Siltä tuntuu unihalvaus. Unihalvaus on jopa ahdistavampi kuin hiirikäsi.

Tänään ajoin pois uimahallilta, aikas voipuneena(mikäli voipunut tarkoittaa väsynyttä) ja tajusin jälleen olevani keskellä jotain ihmeellistä tapahtumaketjua. Ohitin vanhan kerrostalon ja samaana  aikaan talon ovesta ilmestyi schäfer. Tulkitsin koiran välittömästi keskikokoiseksi naarakseksi. Kun schäfer oli astunut viimeisen askelman maankamaralle, se meinasi liukastua! Ensimmäistä kertaa elämässäni näin schäferin melkein liukastuvan, -ja vielä käytännössä katsoen paikallaan. Miten se oikeastaan on mahdollista? Neljä jalkaa, kaikissa karheat anturat ja kynnet. Eli sama kuin autossa olisi kitkarenkaat nastoilla. Sen minä ymmärrän, kun vinttikoirat sinkoutuvat juoksuradoilta ulkokaarteessa pellolle, mutta eivät nekään paikoiltaan mihinkään lennä. Eihän…?

Olin menossa tänään kaverini luokse jalan(en siis pään tai käden) ja kuljin pankkiautomaatin ohi. Meinasin kurkistaa saldon ihan näön vuoksi, sillä jotain hyvin kaunista oli meneillään: Automaatin eteen oli parkkeerattu schäfer. Kaunis, suuri saksanpaimenkoira oli sidottu automaatin vieressä olevaan polkupyörään ja koiran kuono oli juuri sopivasti sijoittunut maisteluetäisyydelle automaatista. Olisin halunnut mennä siis katsomaan saldon ja saada samalla lähikontaktin koiraan, mutta voih; lompsa oli jäänyt kotiin.

Tuli siinä mieleen, että joltakin on saattanut jäädä rahat nostamatta, sillä schäfer oli kyllä kertakaikkiaan parkkeerattu samaan ruutuun automaatin kanssa. Siinä ihan vieressä on kapakka ja schäferithän tunnetusti tykkäävät humalaisista pöyhijöistä.

Kotiin tullessani kohtasin vielä hyvin vanhan ja kuluneen schäferin, samoin sen taluttaja oli erittäin räytyneen näköinen. Todennäköisesti herra schäfer oli menossa kotiinsa sekin valmistamaan omistajastaan makoisaa lihasoppaa.

Tänään tuli telkkarissa keskusteluohjelma jännittämisestä. Naiset siinä kertoivat, miten pahaksi voi jännittäminen ihmisellä mennä. Psykologi kertoi siinä esimerkin, minkälaisiin valheisiin jännittäjä voi turvautua, kun ei halua mennä johonkin sovittuun tilaisuuteen. Eräs jännittäjä oli soittanut: “Olen riidellyt koirani kanssa koko päivän ja nyt on kummallakin tosi paha mieli. En voi nyt tulla.” Siis ei voi olla totta, -koin kertakaikkista hengenheimolaisuutta tuon tekosyyn sanojaa kohtaan!

Tänään meinasi lentää laatta kuntosalilla, tai sen jälkeen, miten vaan. Kyykkyä 140 kiloa niskassa ja siitä se touhu vasta alkoi. Ihmeesti se selkä vaan kestää, vaikka oli kausi, että se oli kokoajan kipeänä. Mutta kun treenasin jonkin aikaa niitä paljonpuhuttuja syviävatsalihaksia, niin hävisi selkäkivut. Vasemman käden kämmenluut tai jänteet on ollut viikonverran aika huonona, varmaan tullut ankarasta säkinpieksennästä. Nekin paranee treenatessa, joskus yöllä kipu tuntuu kovalta, mutta yöllähän nukutaan. Uiminen tekee hyvää kovan painotreenin jälkeen. Tänään väänsin salilla 80 minuuttia ja se alkoi kyllä olemaan maksimi tällä erää. Sitten vielä illalla pesin pyykkiä ja kävin vielä yökahvilla yhden naiskaverini kanssa(Niin, minulla on monta naiskaveria, platoonisia sellaisia; valitettavasti kai.) Niitä naisia pitää olla monta, koska yleensä aina yhden kanssa on jäätävä nahina päällänsä. No ehkä hiukan nyt liiottelin, mutta naiset nyt vaan on semmoisia, että niiden kanssa tulee nahisteltua. Vasta kun olen tarpeeksi taitava nahistelussa, menen naimisiin. Suunnittelin minä pitkään koiran hankkimista. Koiran kanssa jos olisi nahinoinut, se olis voinut olla kohtalokasta, koska olisin todennäköisesti hankkinut schäferin ja kuinkas sellaisen kanssa olisin sitten riidellyt. Loppu olisi ollut yhtä mahtipontinen kuin Matti Haapojan lähtösanat: “Ristus, mä lähäreen nyt tulemahan. Mä lähären kattoon, että mikä siinä on jos se totta on. Ihimeellistä asiootten hoitoa ihimisen poijaalta, kun ei yhtä schäferiä kurihin saaja….” Jotenkin noin se meni. Paras näytelmä mitä olen koskaan katsonut, muuten. Ehkä siihen nivoutuu myös paljon muistoja. Sinä kesänä kun se näytelmä esitettiin, minä täytin kahdeksantoista, me muutimme ja kaikkea muuta hassua. Sain mm. lahjaksi kultadubleisen Leijona-rannekellon, joka maksoi silloista rahaa n. 540 mk eli oli aika kallis. Tuolla se on vitriinissä vieläkin. Auh, siitä on jo kahdeksantoista vuotta, kun sen sain..! Huh..täytyy palata myöhemmin pähkäilyihin…